keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Syyskuulumisia

Moikkamoi kaikille,

Syksy on kääntymässä pikkuhiljaa talveksi, vaikka talven ensimmäisiä merkkejä vielä odotellaankin - Hämeenlinnan koordinaatistossa ainakin. Koiraharrastusten osalta ollaan myös laittamassa aktiivisimman kauden osalta pillejä pussiin. Pimeyskin alkaa jo haitata treenejä. Spinnu on elänyt Even ohjauksessa uutta toko-kevättä ja voittaja-luokan liikkeiden treenausta ollaan hiljalleen aloiteltu. Uusia juttuja tulee sen verran paljon ja varsinkin noutoihin on lisättävä rutkasti suoritusvarmuutta, että ensimmäinen VOI-luokan kisa on varmaankin ensi keväänä - aikaisintaan.

Pieniä terveysjuttuja on syksyn mittaan ollut: Kobe oli törmännyt (tai koheltanut Boriksen kanssa) metsässä johonkin sillä seurauksella, että vasemman silmän verkkokalvolta löytyi pieni repeymä. Lääkkehillä hoidellaan nyt Kobe-ystäväämme... Toisaalta kesän vatsatautiongelmista on päästy eroon ja Boriksen hotspotit ovat toivottavasti elettyä elämää.


Viikko sitten oli mielenkiintoinen konsultaatioreissu. Olin vajaa vuosi sitten tuomaroimassa Tuuloksessa Match Showssa ja sain siihen liittyen pari viikkoa sitten puhelun. Voittoisan weimarinseisojan omistaja oli ongelmissa koiransa näyttelykäyttäytymisen kanssa ja toivoi minulta käytännön harjoitusta näyttelyesiintymiseen/esittämiseen ja etenkin koiralle varmuutta kohdata tuomari. Otin haasteen vastaan ja todellisen asiantuntijan mukaan eli Sarin messiin. Omistaja on Hauholla Hahkialan kartanolla töissä ja "luontoisetuna" tulee mahtavat sisäharjoittelutilat. Narttuweimari oli erittäin miellyttävä ja sosiaalinen tapaus, mutta hieman arvaamaton eli käyttäytymisessä on tiettyä epäjohdonmukaisuutta. "Simuloimme" kehässä tapahtuvaa toimintaa ja edistymistä alkoi näkyä; koira selvästi rentoutui parilla pikku muutoksella ja mikä parasta, omistajan luottamus tuleviin, tärkeisiin koitoksiin kasvoi.

Lopuksi saimme vielä esittelykierroksen itse kartanorakennuksessa. Mukava reissu. Onnea matkaan Anne ja Frida!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Kobe suoritti BH-kokeen!

Koben tie palveluskoirakokeisiin on nyt auki! Sari ja Kobe suorittivat tänään BH-kokeen hyväksytysti Hämeenlinnassa. Tuomaroimassa Hannele Pörsti.

Hienoa, onnea Sarille ja Kobelle!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Spinnu on nyt TK2!!!!

FI MVA TK1 TK2 Gaeltacht Órga Diarmuid eli tuttavallisemmin Spinnu nappasi Even ohjaamana kolmannen AVO1-tuloksen pistein 163 ja kuittasi samalla koulutustunnuksen TK2. Sijoitus avoluokassa hienosti 3/10.

Koe oli Spinnun 13. ja ensimmäinen kisa oli Kokemäellä 29.9.2007. Eve on ohjannut Spinnua nyt kolmessa viimeisimmässä kisassa ja tulos on ollut koko ajan nousujohteinen!

Huippukoira ja huippuohjaaja! ONNEA!