Oliver



Rotu: Sileäkarvainen collie, uros
Syntymäpäivä:  17.5.2014
Strategiset mitat: 24 kg, 58 cm

Oliver on laumamme tuorein jäsen. Se liittyi mukaan heinäkuun puolivälissä 2014. Se oli todellinen heräteostos, mutta eikös se mene niin, että kun jonkun tietää kuuluvan joukkoon, niin sitten se vain kuuluu. Oliverin kohdalla kävi juuri näin. Oliverin pentueesta sisko Olga muutti viikkoa aikaisemmin Kirstin, mustien ja käppänän laumaan. Ihastuimme ensin Olgaan ja kun kuulimme, että pentueesta on vielä poika vapaana, ei asiaa tarvinnut viikkoa pidempään harkita.

Oliver on melkolailla erilainen kuin aikaisemmat koiramme. Se oppi todella nopeasti sisäsiistiksi ja sen kanssa on arki sujunut oikein mainiosti. Hyvä reissukoira, nopea oppimaan, hyvin avoin, sosiaalinen ja utelias, mutta ei tyhmänrohkea. Eikä yhden uudenvuoden vieton perusteella ollenkaan paukkuarka tai edes ärtyisä. Pikku miinuspuolena on ollut, että sille on maistunut lähes kaikki lasikuitutapetista, ovenkarmeista ja jalkalistoista lähtien. Nyt ylimääräinen hampaiden kokeilu on rajoittunut sukkiin ja Keken ruokakupilla vierailuun. Se on myös huomattavasti haukkuherkempi kuin muut laumamme koirat.

Oliverin kanssa on jo aloiteltu tottiksen alkeita ja peruskäskyt sujuvatkin jo oikein mallikkaasti. Kyllä siitä hyvä harrastuskoira tulee. Ja muutenhan "molliskaisemme" on mitä rakastettavin otus! Ja se puikkonokka on oikeasti ihan mahtava. Ja sekin, että ensimmäistä kertaa näkee ihan oikeasti koiran ilmeitä - otsatukkaa kun ei ole. Paras siis olla sanomatta, että meille ei koskaan parratonta koiraa. Nahka, kuten rodun lempinimi kuuluu, on myös todella helppohoitoinen koira. Verrattuna mustiin tai vehniin ainakin. Ei takkuja turkissa, ei koko maastoa turkissa, ei nuoskalunta, ei viikon ruokalistaa parrassa, ei mitään! Todellinen pesä ja pidä -koira. Tai ehkä se pidä riittää ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti