maanantai 20. toukokuuta 2013

The Fellowship of the Kennel Karvanverran

Evessä on kyllä selvästi kuvaajan vikaa. Minusta tämä otos on kuvakompositioltaan aivan mahtava! Kuvan tekninen laatu voi olla mitä vaan kunhan sisältö, rytmi ja ajatus on kohdallaan. Ja tässä kuvassa on.

MH-kuvausta ja kesän avaus

Viikonloppu hurahti MH-kuvauksessa Mouhijärvellä. Aurinko paahtoi molempina päivinä niin, että kuiva nahka talven jäljiltä paloi kuin filmirulla. Mustikset ja Dalmikset järjestivät kimppakuvauksen ja molemmat rodut olivatkin edustettuna vähintään 50-prosenttisesti (mustat) molempina päivinä. Dalmikset jopa 80-prosenttisesti. Yhtä lukuunottamatta (ohjaaja keskeytti) kaikki saivat Suoritettu-merkinnän tulosliuskoihinsa ja yksi uudelleenyrityksen jälkeen kun aurinko suvaitsi jälleen siirtyä hieman pilvien taakse. Koiralla oli valonarat silmät eli kirkkaassa auringonpaisteessa se on lähes sokea.

Sain B-toimarina ja ensimmäistä kertaa myös kokeesta vastaavana toimitsijana loput etäleikit tehtyä ja olen edelleen sitä mieltä, että kyseinen osio on koetoimitsijan näkökulmasta se kaikkein mukavin eikä vähiten siksi, että siinä pääsee oikeasti kontaktiin itse pääosanesittäjän eli koiran kanssa. Jos vaan ensin onnistuu houkuttelemaan koiran leikkiin. Ilmeisesti sen verran outo ja mystinen metsätyömies olin tällä kertaa, että olikohan kaksi tai kolme koiraa, jotka innostuivat sen kymmenen sekunnin aikana taistelemaan paloletkunpätkästä. Mutta se oli sitten sitäkin hauskemmat kymmenen sekuntia. Yksi koira tarjoutui jopa leikkimään uudelleen otteen irrottamisen jälkeen.

Yhä vahvemmin on voimistutunut tunne ja visio siitä, että valmentautuminen MH-kuvaajaksi ja/tai luonnetestituomariksi on tavoitteenani. Koirien käyttäytymisen arviointi ja opiskelu taitaa olla tällä saralla se MUN JUTTU. Ainoa asia mikä jäi harmittamaan oli ettei Boris voinut jääviyssäännön vuoksi osallistua kuvaukseen. Olisi ollut todella hienoa esitellä miten terävä ja toimintavalmis mustaterrieri voikaan olla.

Liekö sitten lauantain ensimmäinen kesän hellepäivä pehmentänyt koirien terävyyden, mutta reaktioina enimmäkseen vesikupille ja varjoon hakeutumista. Reaktiot sijoittuivat melkein koiralla kuin koiralla intensiiteettipään alempaan osuuteen. Eikä siinä mitään, sattui vaan sellainen päivä.

Mutta kaikenkaikkiaan oikein mukava viikonloppu. Oli taas mukava tutustua uusiin ihmisiin, rapsutella ja tehdä tuttavuutta sosiaalisten koiruleiden kanssa. Lämpimät kiitokset myös kanssatoimitsijoille Pirjolle, Marille ja Tarjalle sekä erityisesti molempien päivien talkoolaisille ja keittiön väelle, joita ilman tämä homma ei vaan toimisi ollenkaan. Kuvaajille Heidille ja Anulle myös isot kiitokset.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Palveluskoirien erikosnäyttelyssä Vantaalla

Viime perjantaisen murheen laakson varjoon jäi näyttelyreissu Helatorstaina Vantaan Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla järjestettyyn Suomen Palveluskoiraliiton järjestämään palveluskoirien erikoisnäyttelyyn. Päivä oli kevään kuumin ja lämpötila nousi 23 asteeseen kun lähdimme kotia kohti klo 16 aikaan.

Sitä ennen viisi venäjänmustaterrieriä esiintyi kehässä Juha Putkosen tuomaroidessa. Kobe oli mukana ensimmäistä kertaa valioluokassa. Tuiskun veli Jäbä (Zornoi Jeltsin) teki ensiesiintymisensä näyttelykehissä, reilun kahden vuoden iässä. Kirsti oli taikonut tuhdin turkin sisästä todellisen komistuksen. Lisäksi nuorten luokassa yksi uros sekä kaksi nuorten luokan narttua.

Uroksista Jäbälle ja Kobelle ERIn lisäksi SA:t. Nuorison edustaja jäi tällä kertaa ilman SA:ta. Jäbä liikkui komealla askeleella ja muiden mielestä potentiaalia olisi ollut vauhdikkaampaankin askeleeseen. Minusta se näytti kyllä komealta. Kobe ei ehkä saanut ihan parasta itsestään irti - liekö ensimmäinen lämpöaalto pehmittänyt parhaimman terän.

Nartuissa ainoastaan Levonmäen Annen Zaralle ERI ja SA. Ja tietty luokkavoitto.

PU-kehässä Jäbä päihitti viiksikarvan mitalla Koben, joten Kobelle siis ERI1, SA, PU2 ja Jäbä ERI1 SA PU1. ROP-kehässä Annen elegantti narttu ehti Jäbän edelle ja nappasi ROP-ruusukkeen kotiinviemisiksi. Jäbälle upea VSP-avaus. Ihan kuin meidän Spinnu muinoin ensimmäisessä näyttelyssään.

Katin ja Jounin kanssa jubailimme paljon ja he ovatkin erittäin mukavaa seuraa - kiitos vaan molemmille miellyttävästä päivästä! Ja tottakai Kirstille ja myös Koben trimmiviimeistelystä.

Paluumatkalla poikkesimme vielä Hyvinkään Apsilla Helatorstailounaalla. Mukavaa oli!

Zornoi Jeltsin

Team Jeltsin ja vierailevat kisainssit

Kirsti & Jäbä

Sari & Kobe

Anne & Zara

Kirsi &

Päivän parhaat: Zara ROP ja Jäbä VSP

Packing up our gear

FI MVA BH Bojai King Edward

BKE 2nd pose

BKE 3rd pose

perjantai 10. toukokuuta 2013

Zornoi Okarina ”Rina” 23.1.2013-10.5.2013

Olemme saaneet tänään muistutuksen elämän rajallisuudesta. Rakas pikkuinen mustistyttömme, jolle olimme juuri löytäneet uuden sijoituskodin ja ihanat omat ihmiset, oli ontunut toista takajalkaansa jonkin aikaa ja alkanut liikkua vaivalloisesti.  Saimme eläinlääkäriltä murskaavan tuomion. Rinalla todettiin vaikea patellaluksaatio, jonka hoitaminen olisi leikkaus- ja kuntoutuskierre ilman varmuutta parantumisesta. Meille jäi vain yksi vaihtoehto – se raskain mahdollinen. Rina katsoi tätä maailmaa viimeisen kerran tänään ja nukkui lempeästi pois.

Lyhyen elämänsä aikana Rina osoittautui sosiaaliseksi ja avoimeksi pennuksi, joka nautti niin omista ihmisistään kuin isojen koirapoikiemme sekä husky-neito Awan kanssa telmimisestä. Se oli luonteeltaan hyvin Boriksen kaltainen; rohkea, avoin ja utelias, mutta piti varansa eikä heittäynyt mihin tahansa. Mutta se oli peloton, suora ja rehellinen pentu, jolle olisi suonut, jos kenelle, monia onnellisia vuosia koiran virassaan.

Meillä oli isoja suunnitelmia Rinan varalle, mutta elämä hylkäsi suunnitelmamme ja päätti toisin. Tähän meidän on tyydyttävä. Meillä on kuitenkin ne pienet, lyhyet hetket, joina saimme nauttia tämän hurmaavan mustan luontokappaleen olemassaolosta. Luopumisen tuska on suuri, mutta nauttikaamme niistä, jotka ovat kanssamme ja muistakaamme niitä, jotka eivät sitä enää ole. Jälleennäkemisiin Rina ja lupaan antaa sinun purra pikkunaskalihampaillasi mukaan ottamiani Reinoja.

Ja puristan kädessäni taas tuota punaista pantaa, joka jälkeesi jäi...


Marko, Sari, Elina, Kirsti sekä kaikki Rinan tunteneet

torstai 2. toukokuuta 2013

Ensimmäinen kuvauskeikka B-toimarina

Olin viime viikonloppuna mukana Ikaalisten Seudun Kennelkerhon järjestämässä MH-kuvauksessa. Ensimmäisessäni B-toimihenkilönä. Kahtena päivänä kuvattiin 20 koiraa. Olin etäleikkijänä 15 koiralle ja kaikki meni paremmin kuin hyvin lauantain haasteellisista sääolosuhteista huolimatta.

Kuvauspaikka oli todella ihanteellinen; kaikki osiot 100 m sisällä ja reilusti parkkipaikkoja. Kollegat hoitivat hommat hienosti, kuvaus eteni aikataulussa ja tunnelma oli hyvä. Olin majoittuneena Ikaalisten kylpylän Kylpylähotellissa. Huone oli apartementos-tyyppinen, oikein mukava ja siisti. Ainoastaan vuode oli niin upottavan pehmeä, etten ole moiseen tottunut. Unen saamisen kanssa oli vähän niin ja näin.

Mutta yhtä kaikki, viikonloppu oli oikein onnistunut ja vaikka olo olikin varsin voipunut, niin tämä oli oikein mukava tapa viettää viikonloppua!