perjantai 10. toukokuuta 2013

Zornoi Okarina ”Rina” 23.1.2013-10.5.2013

Olemme saaneet tänään muistutuksen elämän rajallisuudesta. Rakas pikkuinen mustistyttömme, jolle olimme juuri löytäneet uuden sijoituskodin ja ihanat omat ihmiset, oli ontunut toista takajalkaansa jonkin aikaa ja alkanut liikkua vaivalloisesti.  Saimme eläinlääkäriltä murskaavan tuomion. Rinalla todettiin vaikea patellaluksaatio, jonka hoitaminen olisi leikkaus- ja kuntoutuskierre ilman varmuutta parantumisesta. Meille jäi vain yksi vaihtoehto – se raskain mahdollinen. Rina katsoi tätä maailmaa viimeisen kerran tänään ja nukkui lempeästi pois.

Lyhyen elämänsä aikana Rina osoittautui sosiaaliseksi ja avoimeksi pennuksi, joka nautti niin omista ihmisistään kuin isojen koirapoikiemme sekä husky-neito Awan kanssa telmimisestä. Se oli luonteeltaan hyvin Boriksen kaltainen; rohkea, avoin ja utelias, mutta piti varansa eikä heittäynyt mihin tahansa. Mutta se oli peloton, suora ja rehellinen pentu, jolle olisi suonut, jos kenelle, monia onnellisia vuosia koiran virassaan.

Meillä oli isoja suunnitelmia Rinan varalle, mutta elämä hylkäsi suunnitelmamme ja päätti toisin. Tähän meidän on tyydyttävä. Meillä on kuitenkin ne pienet, lyhyet hetket, joina saimme nauttia tämän hurmaavan mustan luontokappaleen olemassaolosta. Luopumisen tuska on suuri, mutta nauttikaamme niistä, jotka ovat kanssamme ja muistakaamme niitä, jotka eivät sitä enää ole. Jälleennäkemisiin Rina ja lupaan antaa sinun purra pikkunaskalihampaillasi mukaan ottamiani Reinoja.

Ja puristan kädessäni taas tuota punaista pantaa, joka jälkeesi jäi...


Marko, Sari, Elina, Kirsti sekä kaikki Rinan tunteneet

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups! Tässä kohtaa pitäis lukee: voimia!

      Piia Öling

      Poista
  2. Erittäin paljon voimia teille kaikille:(

    Elämä on välillä kovin epäreilua ja julmaa,mutta ratkaisu oli oikea.

    VastaaPoista
  3. Ei ole totta! Kovasti voimia teille kaikille!

    VastaaPoista