sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Terveisiä Riihimäeltä :)

Perjantaina Rina tyttö muutti tänne Riihimäelle meidän perheeseemme, johon kuuluu lasten lisäksi aikuinen Siperianhusky narttu Awa (El-Riwilings SR Nova). Awa on ottanut uuden tulokkaan todella hyvin vastaan ja heti lauantaina tuntui jo siltä, että ihan kuin Rina olisi asunut meillä aina :)
Tytöt syövät yhdessä luuta sulassa sovussa.  



Lauantaina käytiin leikkimielisesti TOKO-koulutuksessa ja olin hyvin positiivisesti yllättynyt Rinan motivaatiosta ja yhteistyöhalukkuudesta. Sen mielestä oli kaikki oli hirveen hauskaa ja kivaa sekä sai kouluttajalta paljon kehuja siitä kuinka terhakkaasti ja hyvällä katsekontaktilla kuunteli minua ja teki mitä käskin. Tunnin jälkeen vasta sanoin kouluttajalle, että Rina on tullut meille edellisenä iltana ja hän oli aidosti hämmästynyt ja sanoi että luuli, että Rina on ollut meillä pidempää. Toinen koulutusohjaaja oli erittäin halukas tarjoamaan Rinalle uuden kodin luotansa, joten ehkäpä hänestäkin saisi jossain vaiheessa uuden mustisihmisen. Suuri kiitos kuuluu kuitenkin Talasman perheelle, te olette tehneet hyvän pohjatyön Rinan kanssa ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin :)


Rinan kanssa metsälenkillä
Kotona olleessan Rina on hyvin huomaamaton. Silloin, kun herää unilta, päästää meille ihmisille äänimerkin ja tietää, että pääsee ulos. Tänään on yrittänyt vähän riehuttaa Awaa sisätiloissa, kun tietää, ettei Awa pääse sitä karkuun juoksemalla mitä tekee metsälenkeillä. Rina kun vielä on hieman kömpelö tuolla upottavassa hangessa kun taas Awa painelee hangessa kuin Gaselli. Onneksi lumet sulaa kohta puolin ja Rinakin kasvaa niin saa juosten Awan kiinni. 

Rina lempipaikassaan parvekkeella.



Lisää kuulumisia ja kuvia on tiedossa taas jossain vaiheessa, jahka niitä keritään kirjottelemaan :)

Paiskataan tassua, kun nähdään :)


 

1 kommentti:

  1. Kiitos Elina blogiterveisistä! Silmä ja korva lepäävät tätä lukiessa:-) Hyvä te!

    VastaaPoista