Lauantaina oli kirkas auringonpaiste ja vaikka päivä muuten olikin kolea, oli ilmassa keväistä virettä.
Saavuttuamme Zornoi-kennelin pihamaalle, meitä pelmahti Kirstin lisäksi vastaan musta pentulauma iloisesti tervehtien! Ja Boris tietysti etunenässä. Pennut olivat juuri ruokailleet, joten sisälle päästyämme yksi toisensa perään alkoi etsiä sopivaa paikkaa unipuulle painautumista varten. Julia ei ollut vielä nähnyt isoja mustiksia Dorista ja Darjaa, joten siinä oli hyvä ottaa tuntumaa näihin ihastuttaviin ja supersosiaalisiin aikuisiin mustiksiin. Näihin kahteen ei voi olla ihastumatta! Ja toivoakseni ja uskoakseni Boriksesta kehittyy perheessämme yhtä upea yksilö!
Papereiden kirjoitusta vaille valmis visiittimme alkoi olla valmis. Saimme mukaan kattavan "manuaalin" sekä upeat mustis-tarrat, jotka varmasti löytävät paikkansa autojemme ikkunoista. Kyllä näin upeita otuksia kelpaa muillekin mainostaa!!!
Kun olimme jo ulko-ovella tapahtui jotain, joka ainakin minulle jäi sykähdyttävällä tavalla mieleen. Voi olla, että mielikuvitukseni teki tepposet mutta olen vieläkin siinä uskossa, että juuri ennen kuin olin aikeissa poimia Boriksen syliini ja viedä pennun autoon, Doris pujotteli määrätietoisesti koko eteiseen pakkautuneen koira- ja ihmislauman läpi kylkeeni kiinni, pysähtyi ja otti jotenkin erityisen intensiivisen kontaktin. Se tuijotti minua ikäänkuin sanoakseen, että "pitäkää Boriksesta hyvää huolta" tai jotenkin halusi viestittää sillä hetkellä jotakin. Inhimillistämistä - ehkä, mutta jotenkin niin erityisen läsnäolevalta ja merkitykselliseltä se tilanne tuntui... Palaamme varmasti Boriksen kanssa useastikin Nahkakujalle, joten Doris tulee varmasti vielä jälkeläistään näkemään.
Automatka oli Borikselle jokseenkin stressaava; ulinaa ja uikutusta riitti lähes koko matkalle ja perillä kotipihassa Boris oli kuolasta aivan märkä; hieman lohduttoman näköinen vesseli tapitti meitä eikä olisi oikein halunnut tulla ulos häkistäkään...
Tuomaskin oli jo hereillä ja perinteiseen ryhmäpotrettiin kotiportaille asetuin tällä kertaa minä ja Tuomas toimi kameramiehenä.
Spinnu oli jo aamulla aistinut tähän päivään liittyvän jotakin erikoista ja nyt vehnämme ei ollut pysyä nahoissaan. Boris sai iloisen hännänheilutusvastaanoton! Ensimmäiset haparoivat askeleet uuden kodin lattialle...
Boris tutki määrätietoisesti olohuoneen, eteisen ja keittiön sekä oman uuden häkkinsä joka nyt siis löytyy saunan pukuhuoneesta. Spinnu nuuhki innokkaasti tulokasta, mutta ei ollut Boriksesta mitenkään ylitsepursuavan kiinnostunut; mitä nyt vähän hermoili ja epätyypilliseen tapaansa kuolasi oikein urakalla.
Boris hämmästytti hakeutumalla heti pissalle levitetylle sanomalehdelle ja kakatkin onnistuivat heti ensimmäisellä kerralla ulos. Uskomattomat valmiudet ainakin sisäsiisteyden suhteen. Boris hakeutui meidän ihmisten luokse ja sai tietysti ylitsepursuavaa huomiota osakseen.
Ja mikä ruokahalu! Kuppi tyhjeni hyvin vikkelästi ja pissat taas hallitusti lehtikasaan. Ulkona Spinnu näytti mallia lumihangessa myyrän lailla mönkimiseen ja Boris häntä heiluen yritti mennä perässä... Portaiden nouseminen sujui mallikkaasti, eikä voimia sitten juuri muuhun riittänytkään. Uni vei voiton...
Karo ja Eve lähtivät Veeralle yökylään ja kun Sarikin oli iltavuorossa, olin Tuomaksen, Julian, Spinnun kanssa illan nelistään. Iltaruoka maittoi vähintään yhtä hyvin kuin edellinenkin ateria ja kuppi varmuuden vuoksi nuoltiin moneen kertaan todella tyhjäksi. Vesikin mattoi, vaikka olinkin vähän huolissani kun Boris ei ollut oikeastaan juonut koko päivän aikana.
Yhdentoista aikaan Boris nukahti boksiinsa. Noin tuntia myöhemmin alkoi kymmenisen minuuttia kestänyt ulina, joka kuitenkin loppui ihan omia aikojaan. Ensimmäinen päivä uudessa kodissa oli onnellisesti päätöksessään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti